Hei me näytellään!

Ohjaajan sana

 

Kokkotyö-säätiön Sormus-hankkeen tuottama teatteripaja on syntynyt tahdosta ja tarpeesta. Kokkolan kaupunginteatterin kanssa yhteistyötä tehden teatteriryhmässä on valmistettu esitys TL1 keväällä 2017 ja syksyllä 2017 ryhmässä tuotettiin materiaalia tätä kevään esitystä varten. Keväällä 2018 erilaiset ihmiset erilaisista taustoista laittoivat hanskansa yhteen. Teatteripajassa on ollut 14 työtöntä kuntouttavan työtoiminnan tai työkokeilun kautta.

Mikä elämässä mättää?

Tämän kysymyksen innoittamana syntyi Ankeuttaja ja MOVA Oy. Se on ryhmänsä näköinen tarina vaikeuksista, ilosta, yhteistyöstä, erilaisuudesta, työttömyydestä ja byrokratiasta. Tekemiseen on kulutettu verta, lihaksia, ruokaa, kyyneleitä, halauksia, keskusteluja ja Evil Queenin tiukkoja katseita.

Se on yhdessä tehty matka. Jokaiselle tekijälle erinäköinen ja yhtä tärkeä.

Toivon, että kaikki työttömien kanssa työskentelevät, kaikki byrokratian hampaissa olevat, kaikki joilla ei joskus ole ollut työtä, kaikki joille on joskus tapahtunut jotain kurjaa, kaikki jotka ovat olleet masentuneita, kaikki jotka ovat tunteneet iloa, kaikki jotka kokevat olevansa erilaisia, kaikki jotka tykkäävät pullasta, kaikki jotka tykkäävät teatterista. Kaikki. Tulisivat katsomaan meidän esitystä. Tämä ansaitsee sen.

Esitys on osin tuotettu yhteistyössä Kokkolan Kaupunginteatterin kanssa. Olemme saaneet kokea työpajoissa miten ihan oikeasti puvustus, lavastus sekä ääni- ja valoprosessi toimivat ammattiteatterissa. Olemme valmistaneet ja tehneet yhdessä pukuja, lavastusta ja rekvisiittaa Kokkotyö-säätiön työosastojen kanssa. Ja nyt. Uskomatonta ja totta: Kokkotyö-säätiöllä on alueen suurin teatteri ja eniten työvoimaa!

Tule, koe, näe, tunne, osallistu, maista ja elä mukana!

 

Anni-Veera Aitolehti

Ohjaaja ja hanketyöntekijä

The End. Finito.

Näytökset nimittäin, ne ovat ohi. Olemme kaikkemme antaneet, ja se on ollut paljon. Väitän, että jokainen meistä teatteripajalaisista ohjaajaa myöten on pistänyt itsensä 110 prosenttisesti likoon niin fyysisesti kuin henkisestikin. Uskallan sanoa kaikkien meidän puolesta, jotta olemme väsyneitä mutta onnellisia. Olemme tehneet omia henkilökohtaisia kasvupyrähdyksiä henkisesti, mutta tiiminä olemme ampaisseet sellaiseen lentoon, että nousimme yhdessä kohti ääretöntä ja sen yli. Sen tähden yleisömme joka kerta rakastui meihin! ❤

Ryhmänä tulimme niin tiiviiksi, kuin vain voi yhdessä tekemällä tulla. Koimme iloa ja yhteenkuuluvuutta, mutta välillä myös rankkoja vastoinkäymisiä ja negatiivisia tunnetiloja. Nekin selvitettiin aina, halattiin ja jatkettiin harjoituksia (sanan mukaisesti). Koskaan en ole näin lujasti kiinnittynyt mihinkään muuhun porukkaan kuin tähän teatteriperheeseeni (omia lapsia lukuunottamatta). Olemme kokeneet nyt lujaa eroahdistusta, vaikka olemme viettäneet monta päivää näytösten jälkeen yhdessä teatteritilaa siivoillen, ihan vain yhdessä hengaillen ja henkisiä tuntoja purkaen. Nyt toivon, että näemme mahdollisimman usein toisiamme myös omalla ajallamme, sillä tämä minun uusi perheeni jätti ison jäljen sydämeen ❤

Ankeuttajat ovat työnsä tehneet, ja levittäneet iloa kaupunkiin. Ja me teimme sen sydämellä, siinä parhautemme salaisuus. Tämä blogi jää olemaan, toivon mukaan myös elämään. Olemme kiitollisia kaikille niille ihmisille, jotka tekivät tarinamme todeksi yhdessä meidän kanssamme. Niin monet henkilöt ja yhteistyökumppanit mahdollistivat kanssamme jotain suurta, ja etenkin ohjaajamme Anni-Veera…. -koskaan et lakannut uskomasta meihin tai tekemiseemme. Olet uskomaton nainen, rakastamme sinua. Todennäköisesti olet myös maailman paras ohjaaja, koska sinulla on mahdottoman suuri sydän  ❤

Kyynelsilmin ~AnuB~

(Tämän tekstin kirjoittamiseen tarvittiin paljon kahvia ja nenäliinoja)

 

 

 

Ankeuttajat valtasivat kaupungin!

Minä ja kolleegat olemme nyt ankeuttaneet koko kaupungin….. tosin toisin kyllä kävi. Levitimme iloa, hauskuutta ja jopa liikutusta yleisöömme. Jotta ei mennyt niinkuin Strömsjössä tämäkään. Me näyttelijät jäimme roolimme vangiksi, ja jossain suurissa unelmissamme suunnittelemme jo jatko-osaa episodiin. Hulluus vie mukanaan, se on nyt todistettu!

Ankeuttajien hatut ovat nyt hyllyllä, ja me elpyilemme takaisin normaaliin elämään, jos se koskaan enää mahdollista on. Viimeisten harjoitusten ja koeyleisöjen kanssa me kasvoimme rooliimme, ja teimme jokainen henkilökohtaisia kasvuja. Ennen kaikkea kasvoimme tiiminä, ja tapahtui se teatterin ihme. Näytöksissä me annoimme kaikkemme, ja olimme niin parhaita ankeuttajia. Moni näki suorituksemme useaan kertaan matkan varrella, ja ihmetteli mitä meille oli tapahtunut. Tuli bläkäreitä, tekniikka takkuili huolella, tuli itku-potku-raivareita…. mutta (lähes) koko ajan me uskottiin itseemme ja tekemiseemme. Ohjaajamme Anni-Veera piti siitä huolen, ja hoiti myös valotekniikan esityksissä ohjaamisen ohella. Uskomaton nainen! Ja niin lopputulos oli parasta A-luokkaa!

Nyt me näyttelijät olemme aika hukassa, ja tyhjän päällä. Siivosimme näytösten jälkeen teatteri Iltatähdellä, ja purimme henkisiä tuntojmme. Ensi viikolla on vielä kolme yhteistä päivää, ja sitten erkanemme omille teillemme. On haikea olo, eikä tämäkään kirjoitus kyynelittä tullut ulos.  Tämä tiimi ja proggis jää ikuisesti sydämeen ❤

YSL-112 kiittää ja kuittaa, siviiliminä Anu Björkbacka 🙂

 

 

Verta, hikeä ja kyyneleitä…

Kaikkia otsakkeessa mainittuja asioita on todellakin vuodatettu, etenkin hikeä ja kyyneleitä. Loukkaantumisia ei ole paljonkaan sattunut, eikä sidetarvikkeita ole kovin paljon tarvittu. Tosin raavin yhdessä harjoituksessa kolleegalle haavan sormeen. Laastaroin sen, ja jatkettiin muina naisina. Joku on törmännyt sermiin, tai kompastellut niiden jalkoihin, mutta olemme kaikki hengissä.

Kyyneliltäkään ei ole vältytty, tällaisessa nopeatempoisessa yhdessä tekemisessä tunteet pulpahtavat helposti pintaan. Meidän teatteriporukassa kyllä osataan lohduttaa ja kannustaa jokaista taas jaksamaan positiivisuudella eteenpäin.

Eniten on sitten eritetty tuota hikeä, lavalla nousee lämpö ziljoonaan asteeseen, kun lamput ovat päällä. Saimme ihanat helteet hellimään olemassa oloamme viime viikolla, ja sekin nosti äkkiä osaltaan lämpötiloja teatterilla. Vanha kivitalo tuntui ihan kiviuunilta! Meillä näyttelijöillä on monta kerrosta vaatteita esityksen ajan, joten me todellakin hikistymme ja olemme kuin suihkussa käyneitä esitysten jälkeen. Valitamme mahdollisia hajuhaittoja, ei voi mitään…..

Ensimmäinen esitysviikko on takana, ja jäljellä vielä kaksi esitystä. (21. ja 22.5.) Tänään maanantaina ja huomenna tiistaina klo 18.00 taas pärähtää teatteri Iltatähdellä. Olemme saaneet tosi hyvää palautetta, ja ihmiset ovat saaneet hyvää mieltä meidän näytelmästä. Ei me niin ankeita ollakaan….. Media on tuonut meidän tekemistä hyvin esiin, ylläolevassa kuvassa on Keskipohjanmaan juttu tekosistamme. Allaolevassa kuvassa on hellyttävä kiitos Kokkola-lehden tekstaripalstalta ❤

Luovaa hulluutta?

Me tehdään tätä meidän teatteriesitystä niin koko sydämellä, jotta siinä on kaikki tunteet pinnassa. Enimmäkseen raikuu nauru, mutta välillä me itketään ja käydään suorastaan hulluuden rajamailla. Ollaan kuitenkin todettu, jotta se auttaa kovasti tässä hommassa 😀

Kuten ensimmäisistä kuvista ylhäällä näkyy, toimii ohjaajamme Anni-Veera asiassa hyvänä esimerkkinä. Meillä ei synkistellä liikaa ja uskalletaan olla ihan rauhassa vähän hulluja. Eikä sitä tunnetta vähennä yhtään se tosiseikka, että ensi-ilta on jo 14.5. Ensi viikolla saadaan jo koeyleisöä, joten tunnelma vain tiivistyy.

Positiivisuudella mennään kuitenkin eteenpän, ja ryhmän yhteishenki kasvaa koko ajan. Kun näytökset ovat ohi, joudutaan varmaan muuttamaan yhteiseen kommuuniin tämän Ryhmä Rämän kanssa, eihän noita ilman osaa enää elää. On ne niin ihania ❤

Pienien sairasteluiden ja teknisten ongelmienkin keskellä näyttää sille, että meidän esityksestä tulee huippu. Me ollaan kasvettu henkisesti ihan hurjasti tämän projektin keskellä, ja se on yhtä suuri juttu kuin itse esityksen valmistuminenkin. Me ollaan kyllä aika paras porukka, ja ihan pian me saadaan näyttää se teillekin. Nähdään siis näytöksissä, varaathan jo paikkasi ettet jää ilman….  😉

 

~AnuB~   (Kuvassa nuken kanssa, alakuvassa äänimiehemme Janne, sekä Ari kaupunginteatterilta. Häntä kiitämme runsaasta teknisestä avusta)

 

 

Erään näyttelijän ajatuksia

Olen ollut mukana Kokkotyösäätiön teatteripajassa keväästä 2017 lähtien. Keväällä 2017 toteutimme esityksen nimeltä tl1. Seuraavana syksynä aloimme ideoida uutta esitystä, ja nyt tällä kevätkaudella 15.1. lähtien olemme tehneet esitystä, joka saa ensi-iltansa pian. Olemme myös harjoitelleet improvisaatiota.

Teatteritoiminta on antanut minulle valtavasti. Tässä saa käyttää mielikuvitusta ja heittäytymiskykyä. Saa näytellä, hullutella ja leikitellä. Lämpät eli lämmittelyharjoitukset ovat välillä niin hulluja, että ulkopuolinen varmaan ihmettelisi, olemmeko kaikki ihan terveitä. Lämmittelemme usein nimipelillä, joka on ihan kaistapäinen: siinä voi nimittäin unohtaa oman nimensä.

Yhteistyö Kokkolan kaupunginteatterin kanssa on avannut minulle ovet teatterimaailmaan. Työpajaa vetää vuorollaan eri teatterin työntekijät, kuten puvustaja, lavastaja sekä ääni- ja valosuunnittelija. Näissä työpajoissa olen oppinut valtavasti siitä, miten teatteria tehdään.

Meillä on loistava ryhmä tekemässä tätä yhteistä projektia. Osa on tuttuja ja osa tullut tutuksi projektin edetessä. Meistä on hitsautunut tiivis porukka, ja olemme olleet yhdessä myös vapaa-ajalla: esimerkiksi ystävänpäivänä kävimme yhdessä syömässä. Yhteishenkemme on loistava ja puheenaiheet rönsyilevät milloin missäkin.

Teatteri voi olla myös vaarallista. Eräässä kohtauksessa minun pitää tanssahdella lavalta pois, ja kerran tätä kohtausta harjoitellessamme iskin varpaani tuolin jalkaan aina kun pyörähdin. Loppupäivä oli sitten varpaat hellänä. Myös pokan pitämistä tulee harjoiteltua, sillä eräässä naurujoogakohtauksessa pitää näytellä nauravaa kuitenkaan oikeasti itse nauramatta. Suoritusta vaikeuttaa entisestään se, että aina kun yritän näytellä nauravaa, mieleeni palaa se kerta, kun vierustoverini vitsaili, etten kuulosta ihan terveeltä.

Vuorosanoja minulla on yhteensä 93, ja joidenkin niiden opettelu on ollut hankalaa. Kaikista vaikein vuososanani on: ”Yy3 salkun poissaolon syyt, 991A liitteet c ja f. Anomus salkun siirtämiseksi, tulosselvitys, olinpaikkaselvitys, siirtokulkuneuvoselvitys, lisäkuluselvitys sekä TT 1672b selvitys salkun siirtäjän koulutuksesta, työkokemuksesta, vaadittavista pätevyyksistä, suoritetuista korttikoulutuksista sekä lainvoimaisen siirtovälineiden kunnossapidon annetun kokeen hyväksytystä suorittamisesta, 111cg hätäpäätöksen päätösnumero ja päättäjän turvaluokituksen sertifikaatti”. Kyllä tätä päntättiinkin ja esimerkiksi vierustoverin pitkä monologi olisi ollut minulle paljon helpompi opetella, sillä siinä on helppoja sanoja ja looginen tarina. Tässä sertifikaatti- jutussa puolestaan ei ole mitään logiikkaa.

Kaiken kaikkiaan tämä on ollut todella mielenkiintoinen projekti. Ensi-ilta lähestyy ja stressiä pukkaa, mutta innolla mennään loppuun asti!

-Anni-  (Kuvassa keskellä)

 

 

 

Voiko ohjaajasta tulla ankka?

Meidän teatterissa voi. Ankkamaisen tyylikäs suoritus ohjaajaltamme Anni-Veeralta, kvaak kvaak.

Käsikirjoitus

Kun monistuskone sylki meidän kässärin ulos pari viikkoa sitten, alkoi tuntua jotta nyt tapahtuu! Siinä on 76 sivua tiukkaa tekstiä.

Mukana menossa

Moi!

Olen Anu, ja liittynyt teatterin jengiin ihan viimeisten joukossa. Sain vihiä asiasta TE-toimiston kautta ja tarjouduin mukaan. Ohjaajana toimiva Anni-Veera piti ajatuksesta, ja niin pääsin toteuttamaan ikuista haavettani päästä mukaan teatteriproggikseen. Minun statukseni on työssäkokeilija, muut näyttelijät ovat kukin omanlaisella sopimuksella mukana hankkeessa. Teen myös ”toimistohommia” liittyen näytelmäämme,

ja kolme päivää viikossa olemme teatteri Iltatähdellä. Silloin me osallistumme liikunta-aamuihin, harjoittelemme ilmaisua ja jopa leikimme. Nyt ovat alkaneet näytelmän kohtausharjoitukset, ja on tunne että nyt tapahtuu asioita. Muutama näyttelijä tästä tiimistä on kirjoittanut käsikirjoitusta ohjaajan kanssa viime syksystä saakka, ja nyt teksti alkaa elää kun mietimme lavastuksia, pukuja ja miten päin me näyttämöllä olemme tai liikumme.

Pääsy mukaan tähän mahtavaan sakkiin on tuonut iloa ja hyvyyttä elämään, ja meistä on tullut tiimi. Näistä tyypeistä on tullut ystäviä, ja rennossa ilmapiirissä jaamme ilot sekä surut keskemämme. Me nauramme, itkemme ja puremme hammasta yhdessä, ja ilolla jatketaan eteenpäin. Vaikka itse olen ollut mukana vasta reilun kuukauden, tunnen olevani yksi meistä. On nämä huikeita tyyppejä, ja mahtavaa olla tekemässä yhdessä teatteria. Vaikka me näytelmässämme ankeutamme, sitä emme harrasta kuin esityksissä.

 

Minä täällä moi! Kuvaukset menossa Kokkolan K-Supermarketissa.